Trukkikoulutus
Trukkikoulutus osana työturvallisuutta
Muista trukkiturvallisuus – hanki trukkikortti Logisteamilta. Järjestämme trukkikortti koulutuksia koko Suomen alueella.
Trukkikortti koulutus antaa perusvalmiudet trukkiturvallisuuden perusasioihin, trukin asianmukaiseen käyttöön ja edesauttaa trukinkuljettajaa ennakoimaan työturvallisuusriskejä jokapäiväisessä työskentelyssään sekä vähentämään niiden syntymistä. Trukkikoulutus edistää työturvallisuutta työskentelyssä erilaisissa olosuhteissa ja erilaisilla trukkityypeillä työskenneltäessä. Koulutuksen jälkeen trukkikortti toimii todisteena osaamisesta.
Kuljettaakseen trukkia työntekijän trukkiturvallisuus-koulutus tulee olla suoritettu ja kirjallisen luvan tulee myös olla kunnossa, kuka tahansa ei siis saa kuljettaa trukkia. Työnantajan on varmistettava, että henkilö on saanut asianmukaisen trukkiopastuksen trukin kuljettamiseen ennen ensimmäistä koneen käyttöä. Ennen luvan myöntämistä työnantajan on varmistettava, että työntekijällä on riittävät taidot käyttää työvälinettä. Vaikka työntekijä olisi suorittanut trukkiturvallisuus-koulutuksen aiemmin, työnantajan on huolehdittava, että työntekijä tuntee kyseisen työpaikan vaatimukset trukin turvalliseen kuljettamiseen ja osaa käyttää työvälinettä asiaan kuuluvalla tavalla.
Näin trukkikortti koulutus toteutetaan – trukkikortti todisteeksi
Toteutamme teorian ja käytännön yrityksenne omissa tiloissa tai muussa tarkoitukseen soveltuvassa tilassa. Hoidamme trukkikoulutusten toteutuksen ja hallinnoinnin puolestanne. Halutessanne trukkikortti koulutuksen suorittamisesta on mahdollisuus saada pankkikortin kokoinen trukkikortti, joka käy todisteena trukkiosaamisestanne. Trukkikoulutus on mahdollista suorittaa myös direktiivikoulutuksen 2003/59/EY mukaisesti, jolloin siitä saa ammattipätevyysmerkinnän.
Trukkiturvallisuus -kouluttajamme auttavat ja opastavat mielellään myös muissa turvallisuusasioissa esim. työ- ja tieturvallisuus, riskien- arviointi, liikenneohjeet, ja ADR- ja TNA-palvelut.
Trukinkuljettajalle asetettavat vaatimukset
Trukinkuljettajan tulee yleensä olla 18 vuotta täyttänyt. Hitaita, tavaran siirtoon tarkoitettuja nk. matalakeräilytrukkeja saa kuljettaa 16 vuotta täyttänyt. Mikäli työsuojelupiirille tehdään ilmoitus nuorilla työntekijöillä teetettävästä trukinajotyöstä (opastettuna), trukkia saa ajaa alle 18-vuotias henkilö. Trukinkuljettajalla ei saa olla sellaista sairautta tai vammaa, joka olennaisesti heikentäisi kykyä toimia trukinkuljettajan tehtävissä. Kuljettajalla ”tulisi” olla vähintään A- (mp) tai T-luokan (traktori) ajokortti. Yleisen liikenteen käyttöön tarkoitetulla alueella ajokortti on välttämätön.
Hyvälle trukinkuljettajalle asetettavat edellytykset
Trukinkuljettajalla tulee olla hyvä hämäränäkö, syvyysnäkö (stereonäkö) ja kuulo. Vähimmäisvaatimukset ovat samat kuin ajokortissa. Trukinkuljettajalla tulee olla psykomotoriikka myös kunnossa. Tämä tarkoittaa sitä, että koordinaatiokyky on hyvä ja sekä liikeradat että liikkeet ovat rennot ja joustavat. Kuljettajalla tulee olla hyvä motivaatio ja oikea asenne trukin ajamiseen.
Uusien asioiden omaksuminen vaatii oppimishalukkuutta.